Nyt on listattu mitä pelaajat syövät pelatessaan

Newzoo on koonnut tilaston siitä, mitä pelaajat syövät pelatessaan. Sinulla on varmasti jonkinlainen kuva mielessäsi, ja vaikka kuinka terveellisestä elämästä ja välipaloista koko ajan puhutaan niin pieni pelko taitaa olla, että tämä kansainvälinen tutkimus ei aivan kaikkien terveyskohtien läpi menisi.

Newzoon tilasto perustu 21 000 pelaajan käyttäytymiseen Pohjois-Amerikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Länsi-Euroopassa, mukana siis ei ole esimerkiksi Aasiaa tai Itä-Europpaa. Ikäryhmä tutkimuksessa oli 10-65 vuotiaat. Tutkimuksessa ei aivan 100% varmuudella käy ilmi, oliko Suomi ja suomalaiset pelaajat mukana, mutta ainakin ruotsalaiset ja tanskalaiset olivat.

Tästä otannasta noin 80% pelaajista söi ja joi säännöllisesti pelatessaan, ja mikäli pelaaja/katselija oli YouTuben tai Twitchin parissa, nousi syömisen osuus jopa 92%! Eli useimmat näistä reilusta 20 tuhannesta pelaajasta söi samalla kun katsoi pelisisältöä. Mikä on loogista, sillä sisältöä katsellessa voi helpommin syödä (napostella) kuin pelatessa.

Mitä pelaajat syövät pelatessaan?

Kysymys esitettiin suoraan pelaajille, ja vastauksena oli että 64% pelaajista syö suolaisia välipaloja pelatessaan ja 35% juo limuja pelatessaan, ikäryhmässä 21-65 olutta juo USA:ssa 22%, Latinalaisessa Amerikassa 32% ja Länsi-Euroopassa 23%. Yleensäkin kaiken syöminen pelaamisen ohessa oli yleisintä Latinalaisessa Amerikassa, jossa suolaisten välipalojen määrä oli 667%.

Energiajuomia juotiin eniten Pohjois-Amerikassa 21% pelaajista.

Tilastotutkimus siis kertoi, että yleisin välipala on suolainen – se voi olla sipsi, tai vastaava ja sen lisäksi juodaan limuja ja syödään makeisia.

Mikä muuttuu kun ei pelata vaan katsellaan

Monet ns. pelaajat viettävät paljon enemmän aikaa katsellen pelillistä sisältöä esimerkiksi Twitchin tai YouTuben kautta, ja koska katsominen ei vaadi kahta kättä, voidaan olettaa että juominen ja syöminen lisääntyvät verrattuna suoraan pelaamiseen. Mitä tutkimus kertoi?

Katsomisen aikana suolaiset välipalat kokonaisuudessaan nousivart 54% aina 64% saakka, ja makaiset 38%:sta aina 48%:iin saakka, ja limuje noi joka toinen, ja energiajuomia 27%. 21-65 vuotiaiden joukossa oluen kuluttaminen nousi tasolle 37%!

Tilasto siis kertoo että peräti 81% pelaamista katsovista syö säännöllisesti pelejä katsoessaan ja 92% juo säännöllisesti pelaamista katsoessaan.

Lähde: https://newzoo.com/insights/articles/the-eating-and-drinking-habits-of-consumers-while-playing-and-viewing-games/?utm_medium=email&_hsenc=p2ANqtz-_Yd9zZJYdR3HxCiTSo_sWyXJBtaJYhVS-NUAODU4Xfwi2mt7GuTAZcd7AgX0N8LdPs08X62zjp2gYLo0u6-f1XpSSx2A&_hsmi=150849505&utm_content=150848837&utm_source=hs_email&hsCtaTracking=46971aa7-7890-4391-8de8-5df669a7d9f9%7C4b2f12f1-5e0e-4e01-afe3-125a94ae131b

Entä sinä itse?

Jos pelaat pidempiä jaksoja, pidätkö myös taukoja välissä liikkuaksesi ja pitääksesi yllä oman kehosi liikkuvuutta, näin pitäisi toimia – samoin myös käsien ja sormien liikkuvuuteen kannattaa kiinnittää huomiota, varsinkin mitä enemmän pelaa. Entä sitten se syöminen? Koneen äärellä voi tietenkin pitää juomapulloa, jossa on vettä – mutta energiajuomat ja vastaavat eivät ole suositeltavia juomie pelaamisen yhteydessä. On totta, että energiajuomat antavat nopean energialatauksen, mutta vastaavasti se ei ole pitkäaikainen, ja sen jälkeen energiavajaus on entistä suurempi. Entä sitten ne välipalat? On helppo avata karkkipussi tai sipsipussi, mutta parempiakin, terveydellisiä välipaloja olisi tarjolla. Totta kai välillä voi syödä sen karkkipussin tai sipsit pois, mutta yleensä on parempi pitää kunnon välipalatauko, ja syödä kunnolla.


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Miksi valita Rahalaitos?

Rahalaitos on yksi Suomen suosituimmista lainojen kilpailutuspalveluista, joka auttaa sinua löytämään parhaan lainatarjouksen nopeasti ja helposti. Rahalaitoksen kautta voit kilpailuttaa lainasi useilla eri rahoitusyhtiöillä samanaikaisesti, ja saat tarjoukset nopeasti. Rahalaitoksen palvelu on täysin ilmainen, ja sen käyttäminen ei sido sinua mihinkään.

Mitä on hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimointi (SEO) tarkoittaa verkkosivuston optimointia siten, että se nousee hakutuloksissa korkeammalle ja saa enemmän näkyvyyttä hakukoneissa, kuten Google. Tärkein tavoite on lisätä verkkosivuston liikennettä ja parantaa sen näkyvyyttä potentiaalisille asiakkaille. SEO:n avulla verkkosivusto voi kilpailla tehokkaammin muiden saman alan sivustojen kanssa ja saada enemmän kävijöitä ja potentiaalisia asiakkaita.

Tulevaisuuden valokuitu laajakaista

Valokuitu laajakaista on tulevaisuuden yhteydenpidon keino, joka mahdollistaa nopean ja luotettavan internet-yhteyden kotona, toimistossa tai matkoilla. Valokuidun avulla voit nauttia sujuvasta suoratoistosta, nopeasta tiedostojen lataamisesta ja videopuheluista ilman keskeytyksiä tai viivettä.

LED-valot – tehokkaita ja monipuolisia valonlähteitä

LED-valot ovat erittäin energiatehokkaita, sillä niiden valmistusprosessi kuluttaa vähän energiaa ja ne tuottavat vähemmän lämpöä kuin perinteiset valonlähteet. Lisäksi LED valot kestävät pitkään ja niiden käyttöikä on moninkertainen verrattuna esimerkiksi hehkulamppuihin.

Digitalisaatio – muuttaa tapamme tehdä asioita

Digitalisaatio on mullistanut tapamme tehdä asioita. Se tarkoittaa digitaalisten teknologioiden käyttöönottoa ja integroimista eri alojen toimintaan. Digitalisaation myötä olemme siirtyneet paperilomakkeista sähköisiin palveluihin ja käyttäneet yhä enemmän tietokoneita, älypuhelimia ja muita digitaalisia laitteita arkipäiväisissä toiminnoissamme.

Digitalisaatio on myös luonut uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja muuttanut perinteisiä toimialoja. Esimerkiksi verkkokauppa on kasvanut räjähdysmäisesti ja digitalisaatio on mahdollistanut uusien digitaalisten palveluiden kehittämisen, kuten pilvipalvelut ja tekoälyratkaisut.

Fortnite

Fortnite on yksi suosituimmista peleistä maailmassa, ja se on ehdottomasti yksi suosituimmista mobiilipeleistä. Fortnite on Battle Royale -tyylinen peli, jossa pelaajat taistelevat viimeiseen henkäykseen asti. Pelin grafiikat ovat vaikuttavat, ja sen pelattavuus on uskomattoman hauskaa. Fortnite on saatavilla Android- ja iOS-laitteille, joten se on helposti saatavilla kaikille pelaajille. Pelillä on nyt jo yli 120 miljoonaa pelaajaa. Fortnite ikäraja on 12 vuotta.

Leave a Reply