ENCE ja PUBG 2021 Grand Finals

ENCE lähti aika kovin odotuksin Grand Finals taisteluihin ja edessä oli kolme päivää PUBG mättöä ja yhteensä 15 ottelua. Vaikka ENCE saalisti kaksi kanaillallista ja voitti tuon viimeisen kierroksen, oli pelit liian epätasaisia, jotta aivan kärkipaikoille olisi ENCE tällä kertaa noussut. Ensimmäisen päivän aloitus oli myrkkyä ja vaikka se päivä päättyi parempaan, ei toinen päivä ollut kovinkaan onnistunut, eikä kolmas ja viimeinen päivä enää nostanut joukkuetta paljon, vaikka tuloksellisesti viimeinen pelipäivä oli paras. Tuloksena lopulta yhdeksäs sija.

Voittoon nousi lopulta kiinalainen NH Espoirts, eli NewHappy 159 pisteellä, ohittaen toiseksi viimeisen kierroksen kahdeksan pisteen pelillään sitä ennen johtaneen “suomalaisjoukkue” Heroicin. ENCE muutin saalisti lopulta 80 pistettä.

Siinä missä voittajajoukkue vei mukanaan lopulta lähes 1,4 miljoonaa dollaria, sai kakkoseksi tullut Heroic 629 243 dollaria, ja ENCEkin lopuilta 110 080 dollaria. Heroicin pelaavassa kokoonpanossa oli suomalaisista mukana Paavo “Pag3” Voutilainen sekä Valtteti “Vazku” Jussila – sekä valmentajana Oliver “ball1n” Santasalo.


Muuta mielenkiintoista

Outletit – Huippumerkkejä edullisesti

Marimekko outlet ja Halti Outlet tarjoaa mahdollisuuden hankkia huippu tuotteita edullisesti. Näissä myymälöissä myydään ylijäämävarastoja, mallikappaleita ja viime kauden tuotteita alennettuun hintaan. Outlet-ostoksilla voi säästää merkittävästi, kun saa laadukkaita vaatteita, kenkiä ja asusteita huomattavasti normaalihintaa halvemmalla. Laaja valikoima, houkuttelevat alennukset ja arvostettujen brändien saatavuus tekevät outleteista suositun vaihtoehdon shoppailuun. Tutustu myös Iittala outlet myymälään.

Google Pay – Vaivaton ja helppo tapa maksaa ostokset

Google Pay maksaminen on helppoa ja kätevää, kun haluat maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa nopeasti ja vaivatta.

Lainavertailu – Löydä paras laina tarpeisiisi!

Lainavertailu auttaa löytämään edullisimman lainavaihtoehdon yksinkertaisesti ja nopeasti. Vertaillessasi eri lainantarjoajia huomioi lainan kokonaiskustannukset, korko, laina-aika ja mahdolliset lisäkulut. Sivustot tarjoavat kätevän tavan vertailla eri lainoja ja valita sopivin vaihtoehto henkilökohtaisten tarpeidesi mukaan. Muista myös tarkistaa luottotietosi ja varmistaa takaisinmaksukykysi ennen lainan hakemista. Tehokas lainavertailu auttaa säästämään rahaa ja välttämään turhia riskejä lainanottoon liittyen.

Tällainen on Samsungin uusi jättimäinen QLED-televisio

Samsung Q80C on 98 tuuman QLED-televisio, joka SuperSlim-muotoilunsa ansiosta sulautuu kodin sisustukseen. Televisiossa on Neural Quantum Processor 4K -suoritin ja se käyttää AI Upscaling -tekniikkaa kuvanlaadun parantamiseen ja sovittamiseen erittäin suurelle näytölle, mikä lisää sisällön syvyyttä ja terävyyttä. Quantum HDR+ -tekniikka tarjoaa upean ja uskomattoman suorituskyvyn mustantoiston ja kirkkauden osalta. Samsungin uuden lanseerauksen myötä Samsungin QLED TV -valikoima laajenee sen tähän asti sen suurimmalla mallilla.

Leave a Reply