a

Lorem ipsum dolor sit amet, elit eget consectetuer adipiscing aenean dolor

Accenture on tutkinut pelaamista sosiaalisen pelaamisen näkökulmasta ja saanut aikaiseksi raportin, joka kertoo selvästi, että pelaaminen tulee kasvamaan nykyisestään räjähdysmäisesti seuraavalle tasolle. Peliala kasvaa entistä suuremmaksi. Se on jo nyt ohittanut elokuvat ja musiikkialan, jopa niiden yhteismäärän. Pelaamisesta on tullut arkea jokapuolella maapalloa, kaikissa ikärymissä ja kaikissa demograrifisissa ryhmissä. Pelaajat käyttävät myös entistä enemmän

Bus Simulator 21 keskittyy ensisijaisesti linja-autojen ajamiseen kaupunkien reittejä pitkin. Linjurien tulee pysyä aikataulussa ja tarjota matkustajilleen turvallinen julkisen liikenteen kokemus. Asiaa mutkistaa muu liikenne sekä etenkin ruuhka-aikojen haastavat tilanteet. Myös asiakkaisiin liittyvät tilanteet, kuten liputta kulkevat ja lujalla äänenvoimakkuudella musiikkia kuuntelevat matkustajat, tai tukitut bussipysäkit ja tahritut istuinpaikat aiheuttavat ongelmia, jotka pitää

Eurheilu kasvaa jatkuvasti. Se, että sen maailman markkina-arvo on jo ylittänyt miljardin dollarin rajapyykin oli vasta alkua. Nuori laji kuitenkin kamppailee kasvunsa kanssa, ja vaikka monet asiat ovat hyvin ja menevät eteenpäin, on vastaavasti moni asiat jäänyt "retuperälle". Yksi asia, joka askarruttaa on jatkuvuus. Eurheilu tuli Suomeen jo vuosia sitten, ja tätä nykyaikaa voidaan

Huhtikuussa 2021 perustettu EDivari on CS:GO-harrasteliiga, johon kaikki pelaamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tarkoituksena on mahdollistaa kilpailullinen harrastustoiminta kaikentasoisille pelaajille. Kesällä pelattu pilottikausi oli menestys, mukana oli 7 joukkuetta ja palaute oli erittäin positiivista. Tähtäin onkin jo tiukasti tulevaisuudessa ja nyt etsitään mukaan lisää joukkueita syksyllä alkavalle viralliselle 1. kaudelle. Mistä kaikki alkoi? Kahdeksan pelaajan porukka oli

FIFA on päättänyt perua elokuulle Lontooseen suunnitellun FIFAe World Cup 2021™ ja FIFAe Nations Cupin, joka oli suunniteltu Kööpenhaminaan elokuun loppupuolelle. FIFA kertoo tiedotteessaan, että nykyinen koronatilanne ja sen vaikutuksen matkustamiseen ovat muuttaneet tilannetta siten, että FIFA ei voi varmistaa pelaajien turvallisuutta ja kaikkien osallistujien terveyttä.FIFA on jakamassa palkintorahoja kaikkien turnaukseen päässeiden kesken

Maailman ensimmäinen kaareva Mini LED -pelinäyttö Quantum Matrix -teknologialla. Samsung Odyssey Neo G9 on ennakkotilattavissa 29. heinäkuuta alkaen. Pelimonitorien markkinajohtaja* Samsung Electronics Co., Ltd. julkaisi tänään Odyssey-sarjaansa seuraavan sukupolven kaarevan pelinäyttönsä. Odyssey Neo G9 (mallinimi: G95NA) vie pelaamisen seuraavalle tasolle Quantum Matrix- ja Quantum Mini LED -teknologialla sekä Quantum HDR 2000 -luokituksella. Edellisen Odyssey G9

Viime sunnuntaina Krafton ja Tencent julkistivat tulevan PUBG Mobile Global Championship 2021 palkintopotin ja yksityiskohdat. Kuuden miljoonan dollarin palkintopotti tarkoittaa, että PMGC 2021 tulee olemaan yksi suurimmista koskaan järjestetyistä esports turnauksista. Se on myös suurin mobiiliturnauksen palkintopotti tähän mennessä. Krafton PUBG Corp on siis pelin julkaisija, ja Tencent Games julkaisee PUBG Mobilea, joka muuten

Se, että digitaalinen pelaaminen ja meille ennenkaikkea kilpapelaaminen on noussut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, ei ole enää varsinainen uutinen - mutta pelialan ulkopuolelle se on vieläkin käsittämätön kokonaisuus aivan samalla tavalla kuin kryptovaluutat. Samalla tavalla olemassa olevat rakenteet tappelevat sähköautoilua vastaan luomalla uhkakuvia, ettei yhteiskunnan sähköverkko kestäisi kaikkien perheiden sähköautoja, tai että digitaalinen ja tietokonepelaaminen