Eurheilu kasvaa ennustetta nopeammin

Alkuvuoden ennustus odotutti, että esport alan kilpailullisella videopelaamisella kiivettäisiin yli miljardin dollarin liikevaihtoon vuoden 2021 lopulle. Newzoo tilastoi vähän kaikenlaisia lukuja, kertoo todellisen jatkuvan kasvun olevan 15 %, jonka johdosta ennustukset jäävät takamatkalle ja todellisuus on melkein kaksinkertainen summa. Eli vuoden loppuun mennessä saavutetaan peräti 1,8 miljardia dollaria, ja uusi ennuste vuoden 2022 lopulle on 2.5 miljardia dollaria. Liikevaihto esport alalle koostuu mediaoikeuksista, live tapahtumien lippumyynneistä, kauppatavaroista ja pelien in-game ostoista, mutta kuitenkin suurimmat tulot 69 % saapuvat yhtä tapahtumien sponsoreilta ja markkinoinnista.

Suurin syy ennustuksen epäonnistumiseen oli mobiilipelien kasvun ennakointi. Katsojaluvut pystyttiin hyvin ennakoimaan, mutta sovellusta ja pelien lataukset nousivat ennätystasolle, kuten myös pelaajien pelinsisäiset ostokset nousivat ennätyksiin.

Eurheilu kasvaa entisestään varsinkin mobiilipuolella. Monet uudet maat tulevat suoraan mobiilipelaamisen kenttään uusien pelien kanssa. Tämänhetkisen tilastoinnin mukaan mobiilipelit täyttävät jopa 45 % globaalista pelien markkinoinnista, joka kertoo suosion levinneisyydestä. Mobiilius on kaikessa muussakin etenemässä, ja Euroopassa viimeistään 2022 tehdään enemmän ostoja mobiilisti koko verkkokaupassa. Esimerkiksi Kiina on jo saavuttanut menestyvän eurheilu skenen mobiilimarkkinoilla, ja Newzoo listasi valtion tuoneen eurheiluun 385 miljoonaa dollaria vuonna 2020. Odotukset mobiilipelien suosiolle ovat erittäin suuret tulevaisuuden varalle, niin kilpailullisella puolella kuin casual peleissä.
  
lähde:  https://www.esportznetwork.com/esports-industry-growth-underestimated-will-exceed-2-5-billion-in-2022/


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Miksi valita Rahalaitos?

Rahalaitos on yksi Suomen suosituimmista lainojen kilpailutuspalveluista, joka auttaa sinua löytämään parhaan lainatarjouksen nopeasti ja helposti. Rahalaitoksen kautta voit kilpailuttaa lainasi useilla eri rahoitusyhtiöillä samanaikaisesti, ja saat tarjoukset nopeasti. Rahalaitoksen palvelu on täysin ilmainen, ja sen käyttäminen ei sido sinua mihinkään.

Mitä on hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimointi (SEO) tarkoittaa verkkosivuston optimointia siten, että se nousee hakutuloksissa korkeammalle ja saa enemmän näkyvyyttä hakukoneissa, kuten Google. Tärkein tavoite on lisätä verkkosivuston liikennettä ja parantaa sen näkyvyyttä potentiaalisille asiakkaille. SEO:n avulla verkkosivusto voi kilpailla tehokkaammin muiden saman alan sivustojen kanssa ja saada enemmän kävijöitä ja potentiaalisia asiakkaita.

Tulevaisuuden valokuitu laajakaista

Valokuitu laajakaista on tulevaisuuden yhteydenpidon keino, joka mahdollistaa nopean ja luotettavan internet-yhteyden kotona, toimistossa tai matkoilla. Valokuidun avulla voit nauttia sujuvasta suoratoistosta, nopeasta tiedostojen lataamisesta ja videopuheluista ilman keskeytyksiä tai viivettä.

LED-valot – tehokkaita ja monipuolisia valonlähteitä

LED-valot ovat erittäin energiatehokkaita, sillä niiden valmistusprosessi kuluttaa vähän energiaa ja ne tuottavat vähemmän lämpöä kuin perinteiset valonlähteet. Lisäksi LED valot kestävät pitkään ja niiden käyttöikä on moninkertainen verrattuna esimerkiksi hehkulamppuihin.

Digitalisaatio – muuttaa tapamme tehdä asioita

Digitalisaatio on mullistanut tapamme tehdä asioita. Se tarkoittaa digitaalisten teknologioiden käyttöönottoa ja integroimista eri alojen toimintaan. Digitalisaation myötä olemme siirtyneet paperilomakkeista sähköisiin palveluihin ja käyttäneet yhä enemmän tietokoneita, älypuhelimia ja muita digitaalisia laitteita arkipäiväisissä toiminnoissamme.

Digitalisaatio on myös luonut uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja muuttanut perinteisiä toimialoja. Esimerkiksi verkkokauppa on kasvanut räjähdysmäisesti ja digitalisaatio on mahdollistanut uusien digitaalisten palveluiden kehittämisen, kuten pilvipalvelut ja tekoälyratkaisut.

Fortnite

Fortnite on yksi suosituimmista peleistä maailmassa, ja se on ehdottomasti yksi suosituimmista mobiilipeleistä. Fortnite on Battle Royale -tyylinen peli, jossa pelaajat taistelevat viimeiseen henkäykseen asti. Pelin grafiikat ovat vaikuttavat, ja sen pelattavuus on uskomattoman hauskaa. Fortnite on saatavilla Android- ja iOS-laitteille, joten se on helposti saatavilla kaikille pelaajille. Pelillä on nyt jo yli 120 miljoonaa pelaajaa. Fortnite ikäraja on 12 vuotta.

Leave a Reply