Aminohapot ja pelaajan hyvinvointi

Monesti kun puhutaan hyvinvoinnista, keskustelu jää liikunnan, syömisen ja sosiaalisen kanssakäymisen alueille. Syömisenkin suhteen keskustellaan enemmänkin sitä, että ruokien tulee olla tarpeeksi monipuolisia, ja syömisessä tulisi olla selkeä päivittäinen rytmi ja idea, joka mm. antaa aamulla energiaa ja välttelee liian rasvaisia ruokia illalla. Ja liikunnan suhteen tärkeintä on yleensäkin jonkinlainen liikunta päivittäin, vaikka vain käydä heittämässä puolen tunnin kävely ulkona pelaamisen välissä. Mutta mitä tiedät aiheesta aminohappo, ja näiden happojen vaikutuksesta oman kehon hyvinvointiin. Näitä aminohappoja on nykyään saatavilla verkkokaupasta, ja mekin halusimme ottaa hieman enemmän selvää, mistä näissä on kyse.

Ensinnäkin mitä aminohapott ovat?

Aminohapot ovat orgaanisia yhdisteitä, jotka koostuvat aminoryhmästä (NH2), ryhmästä ja johdannainen ryhmästä. Aminohappoja on 20 erilaista, ja ne jakautuvat välttämättömiin ja ei-välttämättömiin aminohappoihin. Ne ovat tärkeitä proteiinien ja muiden biomolekyylien rakenteen ja toiminnan kannalta. Ne ovat myös välttämättömiä eliöiden aineenvaihdunnassa. Välttämättömät aminohapot tulee saada ravinnosta, sillä niitä elimistö ei voi muodostaa muista yhdisteistä. Sen sijaan ei-välttämättömiä aminohappoja voidaan muodostaa elimistössä muista aminohapoista. Ihmiselle välttämättömiä aminohappoja on yhdeksän, ja kunkin tarve on 0,5-1,5 g/vrk. Kaikkia aminohappoja tarvitaan proteiinien syntetisoimiseksi, joten jo yhden välttämättömän aminohapon puute häiritsee proteiinisynteesiä. Kasvavien lasten proteiinintarpeesta 40 % tulisi kattaa välttämättömillä aminohapoilla, aikuisilla riittää 20 %. Lähde: valio.fi

Välttämättömät aminohapot (EAA – Essential Amino Acids) ovat fenyylialaniini, histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, treoniini, tryptofaani ja valiini.  Eläinkunnan proteiinit ovat aminohappokoostumuksensa perusteella parempia kuin kasviproteiinit. Mutta jos ruokavalio on tarpeeksi vaihtelevaa ja monipuolista eli syödään useita kasvikunnan tuotteita (palkokasveja, siemeniä, pähkinöitä ja viljatuotteita) päivän aikana, myös kasviproteiineista saadaan välttämättömät aminohapot. Sekaravinto turvaa saannin parhaiten.

Haaraketjuiset aminohapot ovat tärkeitä lihaksille

Heraproteiini sisältää erityisen runsaasti haaraketjuisia aminohappoja, kuten leusiinia, isoleusiinia ja valiinia. Nämä haaraketjuiset aminohapot muodostavat merkittävän osan lihaskudoksen aminohapoista. Ne stimuloivat tehokkaasti lihaksen proteiinisynteesiä, vähentävät proteiinien hajottamista ja edistävät liikuntasuorituksesta palautumista. Maidon proteiineista noin 80 % on kaseiinia ja 20 % heraproteiinia. Ravinnon proteiinilähteistä heraproteiini sisältää eniten haaraketjuisia aminohappoja.

Proteiinien rakennuspalikoina välttämättömät aminohapot edistävät lihaskasvua sekä voivat estää katabolista tilaa, jossa proteiineja hajoaa. Esimerkiksi leusiini on haaraketjuinen aminohappo (BCAA), joka on kriittinen proteiinien tuotannolle ja lihasvaurioiden korjaamiselle. Lysiinillä taasen on merkittävä rooli proteiinisynteesissä, hormonien ja entsyymien tuotannossa sekä kalsiumin imeytymisessä. Ihmiskehon on tärkeää saada riittävästi kaikkia välttämättömiä aminohappoja.

Pidä huolta omasta itsestäsi niin pelitkin sujuvat paremmin.

Ravintolisä tasapainon tuojana

Valitse ennemmin EAA kuin BCAA valmiste. Tutkimuksissa on todettu, että eniten proteiinisynteesiä hyödyttää ravintolisä, jossa on tasapainoinen aminohappokoostumus. Tästä syystä nykyään suurin osa uusista aminohappovalmisteista on EAA-valmisteita, jotka sisältävät kaikkia välttämättömiä aminohappoja tasapainoisena seoksena. Leusiinin riittävällä määrällä on tutkimusten mukaan myös suotuisia vaikutuksia kestävyysurheilun aiheuttamaan lihaskataboliaan – ja usko tai älä, useamman tunnin eurheilu kamppailu menee täysin kestävyysurheilusta.

Aivot tarvitsevat myös aminohappoja

Aminohappo tryptofaani on serotoniinin esiaste ja tyrosiini on dopamiinin esiaste. Tryptofaanin ja tyrosiinin lähteitä ovat mm. maitotuotteet, liha, kala, munat, siemenet ja soijatuotteet. Aivojen välittäjäaineilla, dopamiinilla ja serotoniinilla, on erittäin suuri vaikutus varsinkin tunneisiin ja tunnetiloihin ja nimenomaan niiden epätasapainoon Dopamiini aiheuttaa mielihyvän tuntemuksia ja osallistuu tunteiden säätelyyn. Serotoniini vaikuttaa mielialaan ja mm. ruokahaluun. Kun korjataan tätä sekä mahdollisia muita kehon biokemiallisia epätasapainotiloja, saadaan aivotkin parempaan tasapainoon ja pelaamisessa kyse on jopa millisekunneista, päätösten pitää olla juuri oikeita.

Jotta aivot toimisivat ihanteellisesti, on suoliston oltava kunnossa. Suolistoa saa kunnostettua tietenkin oikealla ruokavaliolla, mutta tueksi tarvitaan myös ravintolisiä. Parhaiten oman aminohappotasapainonsa saa selvitettyä funktionaalisen lääketiteen laboratoriotesteillä.

Leave a Reply