New World: 20000 Steam arvostelua – kaikki eivät ole vielä edes pelannut

New World sai uskomattoman paljon arvosteluita jo ensimmäisen päivän aikana. Jokseenkin arvostelut on sekalaista, koska kaikki pelin omaavat eivät ole vielä päässeet edes peliä pelaamaan.

New World juhliikin jo äärimmäisen kattavalla pelaaja määrällä ensimmäisen päivän jälkeen. Tämän hetkisiin tilastoihin on jo saatu yhtäaikaisia pelin sisään kirjautuneita yksilöitä 700 tuhatta. Amazonin Mmo on kerännyt jo huikeat yli 20 tuhatta arvostelua steamin puolelle, kun vertaillaan vähän lukuja, on MMO Black Desert kerännyt 35 tuhatta arvostelua neljän vuoden aikana

Kaikesta huolimatta eivät kaikki 700 tuhatta sisään kirjautunutta ja 20 tuhatta arvostelua antaneet pelaajat ole edes kaikki päässyt pelailemaan. Syitä on todettu, että serverit on uskomattoman yli buukattuja launchin hypetyksen johdosta, joka tietysti johtaa negatiiviseen palautteeseen ja erillaisiin arvosteluihin.
Uusia servereitä on kuitenki jo lisäilty, jotta saadaan innokkaat pelaajat aloittamaan tarinansa ja onkin kuultu että serveri laajennuksia olisi myös luvassa.

Arvostelut heittelehtii 50/50 akselilla

Tämän hetkiset arvostelut New Worldin osalta on hiukan 50% paremmalla puolella, joka olisi yleensä verrattavissa aika kehnoon suoritukseen, mutta onko arvostelut tällä hetkellä verrattavissa itse pelin qualityyn? Suure määrät pelaajia on instunut yli pitkissä que ajoissa ja eivät ole edes päässeet pelaamaan itse peliä. Tämän johdosta onkin jo ilmestynyt meemiksi luokiteltava ’’Queue simulator’’ arvostelu kyseiselle pelille. Arvostelut on olleet fifty fifty, joka sotkeekin kokonais kuvaa itse pelin arvostelulle.

Käyttäjä Zurret ottaakin kaiken huumorilla ja siirtyy eteen päin positiivisin mielin:

’’ I really like this queue simulator, it’s something new to look at a number for hours.’’
You have enough time to get things done:
shopping.

  • shopping.
  • move.
  • visit Mars.
  • getting older.

Walle taas ottaa kantaa eri ääripäästä ja antoikin negatiivisen kuvaelman pettymyksestä serverien bottleneckiin:

’’Odottelin innoissani tulevaa peliä ja olen tietoinen, että julkaisuiden aikana voi esiinty bottleneckiä ja kaikki ei toimi 100% toistaiseksi. Mutta jos globaali yhtiö kuten Amazon ei pysty tuottamaan jokseenkin edes tasapainosta starttia Euroopan alueen pelaajille, pääsääntöisesti saksassa asuville, perustuen ennakko tilauksiin (euroopan serveri), kokemus betasta, kokemus muista julkaisuista, niin en tiedä mitä muuta sanoa. Joillakin servereillä on jo 10,000 pelaajan que joka vastaa 80 tuntia odottelua’’.

lähde: https://www.global-esports.news/new-world/new-world-20000-steam-ratings-but-not-everyone-has-played-it/


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Digitaalinen markkinointi: Menestyksen avain digiaikakaudella

Digitaalinen markkinointi on korvaamaton työkalu yrityksille tavoittaessaan laajaa kohdeyleisöä, luodessaan vahvaa brändiä ja kasvattaessaan myyntiään. Tehokas digitaalinen markkinointistrategia hyödyntää hakukoneoptimointia, sosiaalista mediaa, sisältömarkkinointia ja maksettua mainontaa. Se tarjoaa yrityksille mahdollisuuden menestyä tässä digitaalisessa liiketoimintaympäristössä. Tutustu myös Google hakukoneoptimointi aiheeseen!

Liiku kätevästi kaupungilla – Sähköpotkulauta vuokraus

Koe vaivaton tapa liikkua kaupungissa sähköpotkulaudan avulla. Sähköpotkulauta vuokraus tarjoaa joustavan ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon liikkumiseen. Nappaa kätevästi lähin potkulauta, käytä sitä tarpeesi mukaan ja palauta helposti loppumatkasta. Unohtumattomat kaupunkiseikkailut odottavat sinua, kun hyödynnät sähköpotkulauta vuokrauksen edut.

Kulutusluotto – Joustava taloudellinen tuki tarpeisiisi

Tarvitsetko rahallista tukea suunnitelmiisi? Kulutusluotto tarjoaa joustavan vaihtoehdon. Voit hakea lainaa tarpeidesi mukaan, oli kyse sitten matkasta, kodin remontista tai uuden elektroniikan hankinnasta. Kilpailukykyiset korot ja joustavat maksuehdot mahdollistavat taloudellisen tilanteesi huomioimisen. Hae kulutusluottoa luotettavalta rahoitusyhtiöltä ja saa tarvitsemasi tuki elämäsi eri vaiheisiin.

Sosiaalisen median nousu

Sosiaalinen Media nousu on ollut mullistava ilmiö internetin kehityksessä. Se on luonut uudenlaisen viestinnän ja yhteisöllisyyden muodon, joka perustuu käyttäjien osallisuuteen ja sisällön jakamiseen. Sosiaalisen median alustat, kuten Facebook, Twitter, Instagram ja YouTube, ovat luoneet valtavan käyttäjäpohjan ja muuttaneet tapaa, jolla ihmiset vuorovaikuttavat verkossa.

Leave a Reply