Viisi vinkkiä parempaan suoritukseen CS:GO:ssa

Viikonloppu on taas käsillä, ja mikä sen mukavampi tapaa aloittaa viikonloppu, kuin pelata hiukan Counter-Strikea! Alle olen koonnut muutaman vinkin, joita noudattamalla ja kokeilemalla suorituksesi, ja samalla rankkisi kohoaa uusiin ulottuvuuksiin!

Lämmittele kunnolla ennen peliä

Ei kannata hypätä heti pelin avauduttua suoraan Matchmakingiin. Ensin kannattaa lämmitellä. Lämmittelyn voi tehdä esimerkiksi Valven omilla deathmatch -servereillä. Yksi deathmatch kestää 10 minuuttia, joten suosittelen vetämään ainakin pari kierrosta deathmatchia. Jos deathmatch ei nappaa tai haluat rauhassa lämmitellä ilman kanssapelaajia, steamin workshopista löytyy Aim Botz – Training niminen kartta, jonka käyttäjä uLLeticaL on luonut. Kartassa synnyt areenalle, ja ympärilläsi on botteja, joita voit omaan tahtiisi ammuskella, ja testata myös eri aseita. Itse olen käyttänyt kyseistä karttaa lämmittelyyn, joten iso peukku sille!

Kiinnitä huomiota tähtäykseen

Tähtäin tulisi aina olla vihollisen pään korkeudella. Monesti oma kuolema pelikentällä olisi voitu välttää sillä, että tähtäin olisi ollut valmiiksi oikealla korkeudella ja kohdalla. Tämä saattaa aluksi tuntua hieman hankalalta ja vaativalta, koska sitä pitää muutaman ottelun ajan miettiä aktiivisesti, missä tähtäin ruudulla liikkuu. Aktiivinen tähtäimen seuranta tuottaa kuitenkin lähes poikkeuksetta parempia tuloksia pelikentillä lähes aina. Tähän kohtaan tulisi myös palata, jos suoriudut peleissäsi heikommin kuin yleensä.

Kommunikoi tiimiläistesi kanssa

Counter-Strike on siitä poikkeuksellinen peli, verrattuna muihin joukkuepohjaisiin online -peleihin, että mikin käyttöä pidetään sääntönä, ennemmin kuin poikkeuksena. Yksi asia, mihin juuri sinun kannattaa kiinnittää huomiota, on tietojen jakaminen joukkuetovereillesi. Jos kuulet, että jonnekin on tulossa porukkaa, kerro siitä. Jos näät jossain paikassa jonkun, kerro siitä. Jos kuulet esimerkiksi kranaattien räjähtelyä lähelläsi, kerro siitä. Kaikki informaatio on joukkueellesi tärkeää. Jos sattuisi käymään niin että joukkuetoverisi on toksinen ja / tai muuten vaan kovaääninen, voit tulostaulusta mutettamalla hänet silti säilyttää puheyhteyden hänen suuntaansa, mikä tarkoittaa sitä että hän kuulee kyllä jos annat infoja, ja sinä voit silti keskittyä peliin.

Katso ammattilaisten otteluita

Hyviä taktiikoita ja apuja oman pelin parantamiseen saa myös seuraamalla ammattilaisten otteita. Otteluseuranta -sivultamme löydät aina sekä käynnissä olevat että tulevat ottelut!

Muista levätä!

Jos tuntuu, että olet suorittanut kaikki ylläolevat ohjeet, mutta siltikään peli ei parane, ota rohkeasti taukoa pelistä, ja kokeile hyvin nukutun yön jälkeen uudestaan. Olit sitten satunnaisesti pelaava pelaaja, tai tähtäät isommille areenoille, on hyvä pitää kiinni hyvästä unirytmistä, sekä terveistä elämäntavoista. On hyvä pitää myös otteluiden välissä hieman taukoa, jotta keho sekä mieli saa rauhoittua, ja pääset keskittymään seuraavaan otteluusi helpommin. Vettä on myös hyvä muistaa juoda.

Muista myös tsekata käynnistysasetukset kuntoon täältä

Näillä vinkeillä saat varmasti parannettua omaa peliäsi! Hyvää viikonlopun alkua, ja hyviä pelejä!

Leave a Reply