Pelaajan uudenvuodenlupaukset

Vanha kansa tapasi sanoa aina vuodenvaihteen tienoilla klassiset sanat, jotka ovat varmasti syöpyneet monen tietyn sukupolven edustajan korviin lähtemättömällä tavalla;

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuosi on uusi, se on varmaa, mutta kujeet pysyvät usein aivan entisellään. Näitä niin sanottuja kujeita, mitä ikinä ne ovatkaan, olisi kuitenkin hyvä aika-ajoin katsoa kriittisin silmin. Aivan kuten perinteisen urheilun harrastajan tai kilpaurheilijan, myös e-urheilijan on syytä kiinnittää huomiota elämäntapoihinsa ja yleiseen hyvinvointiinsa.

Uusivuosi on siitä mainio ajankohta, että tällöin tehdään usein lupauksia, tai vähintäänkin asetetaan tavoitteita seuraavalle vuodelle.

Tarjoilemme tässä lapasyöttönä kolme e-urheilijalle sopivaa ideaa uudenvuodenlupaukseksi 2022.

Lupaan levätä paremmin

Lepo on kaikessa urheilussa yksi tärkeimmistä tekijöistä maksimaalisen suorituksen saavuttamiseksi. E-urheilussa levon merkitys korostuu, sillä verkkopelaajan unirytmit ovat usein hyvinkin poikkeavia niin sanotusta ”normaalista”.

Valtamedia on uutisoinut usein kolmivuorotyötä tekevien ihmisten univaikeuksista ja jopa vakavista sairastumisista pelkästään riittämättömän levon vuoksi. Ajatelkaapa e-urheilijaa, jonka työajat ovat jatkuvasti yöaikaan painottuvia ja vuorot venyvät usein todella pitkiksi. Adrenaliini virtaa ja keskittyminen täytyy olla koko ajan todella korkealla tasolla. Tästä palautuminen vaatii todella hyvän ja tehokkaan lepoajan.

Tarvittavan unen määrä on hyvinkin henkilökohtainen ja vaihtelee paljon. Joku pärjää hyvin kuudella tai jopa viidellä tunnilla unta, kun taas toisen ihmisen kroppa ja mieli vaatii palautuakseen vähintään 8 tuntia unta.

Tämän lupauksen tekeminen ei siis vaadi sitä, että alkaisit väkipakolla nukkumaan 9 tunnin yöunia, vaan enemmänkin sitä, että olet rehellinen itsellesi ja kiinnität huomiota siihen, koetko saavasi tarpeeksi – ja tarpeeksi laadukasta lepoa.

Lupaan lopettaa tupakoinnin tai nuuskaamisen

Yksi parhaista keinoista parantaa yleisterveyttä ja välttää hyvinkin vakavia sairauksia, on tupakkatuotteiden käytön lopettaminen. Pelkästään tavallinen, poltettava tupakka, tappaa vuosittain noin 8 miljoonaa ihmistä. Kuolemien lisäksi tupakka aiheuttaa järkyttävän määrän sairauksia ja esimerkiksi keuhkosyöpä olisi vältettävissä lähes kokonaan, pelkästään tupakoinnin lopettamisella.

Nuuska on ollut hyvin suosittu nautintoaine kaikessa urheilussa. Nuuskasta aiheutuvat terveyshaitat ovat kuitenkin myös vakavia, eikä nuuskaamista voi missään tapauksessa kuvailla urheilijalle sopivaksi nautintoaineeksi.

Maailma onneksi kehittyy myös nikotiinituotteiden osalta. Markkinoille on saapunut esimerkiksi hyvin paljon nuuskaa niin suutuntumaltaan kuin pussin koon puolestakin muistuttavia, täysin tupakattomia nikotiinipusseja. Nikotiinipussit ovat vallanneet Suomen suosituimman nikotiinikorvaushoitotuotteen paikan nikotiinipurukumilta, ja jo tuhannet urheilijat ja e-urheilijat ovat päässeet eroon nuuskasta nikotiinipussien avulla. Suomen suosituimmat nikotiinipussit kotiin toimitettuna tarjoaa nikotiinipussit.com -verkkokauppa.

Lupaan parantaa ruokavaliotani

Ruokavalio on myös yksi helpoimmista tavoista urheilijan yleisen hyvinvoinnin ja peleissä jaksamisen parantamiseen. Säännöllinen ruokarytmi ja oikeat valinnat kaupan hyllyllä ovat ratkaisevassa asemassa. E-urheilijalla on usein suuri houkutus ruoan tilauspalveluiden käyttämiseen, jossa ei nykypäivänä enää mitään pahaa olekaan. Valikoimat kotiinkuljetuksia tarjoavilla ravintoloilla ovat parantuneet pizza-kebab -ajoista merkittävästi, joten hyviä ja terveellisiä valintoja voit tehdä yhtä hyvin Woltissa kuin kaupassakin.

Ennen pelisessioita voi miettiä valmiiksi päivän session ruokahuollon, valmistella annoksia valmiiksi ja etenkin huolehtia, että tarpeeksi helppoja ja nopeita välipaloja on saatavilla. Verensokerit pysyvät tasaisena ja virta riittää peleihin huomattavasti paremmin.

Hyvää uutta vuotta 2022!

Toivottavasti sait jotain ideoita uudenvuodenlupaukseesi!

Paras vaihtoehtohan tietysti on, että sinulla on jo kaikki nämä osa-alueet kunnossa ja voit keskittyä tulevana vuonna vain peliesityksiesi parantamiseen. Mutta mikäli yksikin tarjoamistamme aiheista herätti ajatuksia, toivotamme hyvän uuden vuoden lisäksi tsemppiä hienon lupauksen toteuttamiseen!

Leave a Reply