ENCE:lle kaksi uutta jäsentä!

ENCE on kohta osallistumassa IEM Beijing-Haidian turnaukseen ja joukkueella oli pienoinen paniikki löytää Jani Jussilalle ja Slaawa Räsäselle paikot. Onneksi apuun tuli HAVU, josta ENCE ryöväsi sekä pelaajan että valmentajan. Näin siis Joonas “doto” Forss siirtyy Jussilan paikalle pelaavaan kokoonpanoon ja Eetu “sAw” Saha Räsäsen tilalle valmentajaksi.

Kuva by ENCE

ENCE kuulemma mietti myös kansainvälistä kokoonpanoa, mutta HAVUn avustuksella joukkue jakaa täysin suomalaisena.

Miten doto ja sAw soveltuvat ENCE:n tiimiin nöähdään pian, sillä IEM ottelut alkavat aivan utuota pikaa. ENCE:n onneksi nämä kaverit ovat tuttuja tiimille jo entuudestaa ja pelejä on pelattu CS:GO ympäristöissä aiemminkin yhdessä.

Joonas itse kertoo ENCE:n tarjouksen tulleen hänelle yllätyksenä, mutta lähtö HAVU:sta ei ollut helppoa, olihan porukka pelannut hyvin yhdesssä ja USA:ssa tiimi oli kineksessä puolitoista kuukautta.

doton eli Joonaksen tuleva pelipaika on lurk.

Eetu Saha on tähä mennessä ollut HAVU:n pelaava jäsen, joten nyt jää hiiri vähäksi aikaa aktiivipelaajana sivuun ja on aika ottaa seuraava askel ammattilaisuralla. Eetu itse kertoi haastattelussa, jonka hän antoi HLTV:lle, että siirtyminen valmentajaksi oli ollut mielessä jo pidempään, joten ENCE mahdollisuus oli vain piste iin päällä.

HAVU:n uusi valmentaja on vastaavasti Taneli “disturbed” Veikkola ja joukkue etsii kahta uutta pelaajaa tiimiinsä.


Muuta luettavaa muualta

Asuntolainaa otetaan myös sijoitusasunnon ostamista varten

Asuntolainan lisäksi monet ihmiset harkitsevat sijoitusasunnon hankkimista. Sijoitusasunnon hankkiminen tarkoittaa asunnon ostamista tarkoituksena vuokrata se edelleen. Sijoitusasunto sijoituksena, joka voi tuottaa lisätuloja vuokratuottojen muodossa. Sijoitusasuntolaina voi olla myös yksi vaihtoehto asunnon

Mikä avuksi kun koira ei syö tai nirsoilee?

Koirilla on ruokarohmun maine ja monella koiralla elämä näyttää keskittyvän niihin hetkiin, kun se saa jotain syötävää. Usein koiralle maistuukin kaikki kotiruuasta nappuloihin ja tietenkin kaikki mahdolliset koiranherkut. Jokaisen koiran sisällä ei kuitenkaan asu ruokaa hotkiva ahmatti. Suuri joukko koirista ei haaveile makkarasta ja muusta herkullisesta. Koiran nirsoilu on yleinen ongelma, joka usein huolestuttaa koiran omistajaa. Huoli ei ole täysi aiheeton. Huonosti syövä koira saattaa vähitellen alkaa kärsiä aliravitsemuksen tuomista ongelmista. Ravintoaineiden puutokset aiheuttavat monenlaisia terveysongelmia. Mikä avuksi kun kyseessä on esimerkiksi nirsoileva koira ?

Sosiaalisen median nousu

Sosiaalinen Media nousu on ollut mullistava ilmiö internetin kehityksessä. Se on luonut uudenlaisen viestinnän ja yhteisöllisyyden muodon, joka perustuu käyttäjien osallisuuteen ja sisällön jakamiseen. Sosiaalisen median alustat, kuten Facebook, Twitter, Instagram ja YouTube, ovat luoneet valtavan käyttäjäpohjan ja muuttaneet tapaa, jolla ihmiset vuorovaikuttavat verkossa.

Virtuaalitodellisuus: Uusi ulottuvuus digitaalisessa maailmassa

Virtuaalitodellisuus (VR) tarjoaa käyttäjilleen unohtumattomia kokemuksia digitaalisessa maailmassa. VR-teknologia mahdollistaa immersiivisen ja interaktiivisen vuorovaikutuksen virtuaalitodellisuuden luomaan ympäristöön. Se avaa uusia mahdollisuuksia viihteeseen, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja liiketoimintaan. VR luo aidon tuntuisia elämyksiä, joissa käyttäjä voi tutkia paikkoja, kokea seikkailuja ja oppia uutta. Myös VR lasit ovat tulleet käyttöön esimerkiksi pelaamisessa.

Lisää muita mielenkiintoisia aiheita muualta:
Junat Kartalla
samsung galaxy s21 ultra
Samsung XCover 5
Sähköpotkulauta vuokraus
Kryptovaluutat
Suositut koirarodut
Google Pay maksaminen
Kapselikahvit
Pikakahvi
Helsingin nähtävyydet
Affiliate markkinointi
Professional Esports
Lohjan kuntavaalit
Nettibingo
Internet historia
Edullinen aurinkopaneeli
Aurinkopaneeli hinta
Samsung 8K TV
Tilaa netistä
Pasianssi

Leave a Reply