Image Alt

Suomi eSports

Tiistaina kaksikin suomalaisia kiinnostaa CS:GO kamppailua

Tiistaina (8.9.2020) saadaan suomalaisittan jännittää kunnolla, kun tulessa on kahdessa eri turnauksessa kolme joukkuetta, joissa on suomalaista väriä. Kaksi täysin suomalaistan joukkuetta eli HAVU ja ENCE sekä suomalaisen jäsenen omaava GODSENT.

Samalla kun valmistautuu kohti näitä tiistain otteluita, voi tsekata tämän hetken tarjolla olevat rahapelibonukset. Lue lisää bonuksista ja sen jälkeen mieti, ajattelitko katsella huomenna matsit ihan sellaisenaan vai ajattelitko sijoittaa muutaman euron tuomaan lisäjännitystä?

PACT – HAVU

Päivä otteluna on ensimmäisenä tarjolla LOOT.BET Season 7 kamppailu PACT vs HAVU. Puolalainen PACT on maailmanlistan 63 ja vastaavasti HAVU maailmanlistan 35. Siinä missä PACT on viime aikoina hävinnyt yleensä niukasti, on HAVU ottanut tas askeleita oikeaan suuntaan ja vyöllä ovat voitot forZe, AGO, Sprout, e6tence ja cOntact tiimeistä, eli Sami ”xseveN” Laasanen on löytänyt hyvän paikan HAVUN tiimissä ja pelit tuntuvat maistuvan.

Nämä joukkueet ovat kohanneet tänä vuonna vain yhden kartan verran ja sekin tapahtui HAVU:n edellisen kokoonpanon kanssa, joten historian voitoilla ei tässä tilanteessa ole suurta merkitystä, kun joukkueet ovat kautta rantain muuttuneet viime aikoina.

HAVU on sekä vedonlyöntioperaattoreiden mielestä voittaja suosikki, kuten myös meidän. Tämän kohtaamisen voittaja etenee seuraavalle kierrokselle kohtaamaan GODSENT joukkueen keskiviikkona. GODSENT on kutsuttu joukue, joten se pääsee Virtus.pro, MIBR ja Northin tapaan suoraan neljännesfinaaleihin.

Valinta päiväottelusta HAVU
(kertoimet 1,4 -1,6)

ENCE – GODSENT

Jos HAVU:n ottelu oli päiväottelu, niin on tämä toinenkin. Kello 15 alkava suomalaisen ENCE:n ja eurooppalainen GODSENT tiimin kohtaamista onkin jo odotettu tovi. Tämä kohtaaminen tapahtuu siis ESP Pro liigan Euroopan osiossa ja kiitos ENCE:n viime aikojen otteiden, lähtee se selkeänä suosikkina tähän otteluun. ENCE saa 1,5-1,6 kertoimia voitolle ja vaikka se tuntuu vähältä, on ENCE melkoisessa iskussa tällä hetkellä, ja jopa tuolla kertoimella pelattavissa.

Jotenkin vain tuntuu että Aleksi ja Miikka ovat saaneet proukan pelaamaan yhteen ja Jamppi tuo suuremman pelotteen vastustajille kuin mitä xseven omalla pelaamisellaan, mutta toisaalta kyseessä on kaksi aivan erilaista pelaajaa.

GODSENT tiimin suomalainen Jesse ”zehN” Linjala on pelannut hyvin ja GODSENT on itseasiassa vielä rankinglistalla yhden sijan ENCE:n edellä.

Siinä missä ENCE otti voitot NaVi ja Heroic kohtaamisista niin GODSENT hävisi 0-2 sekä G2 etttä NaVi kohtaamiset.

GODSENT ei kuitenkaan ole halppo vastus ja tänä vuonna maaliskuussa GODSENT otti 1-2 voiton, mutta silloin pelattiin eri kokoonpanolla. Nyt ENCE tuntuu olevan kyllä sellaisessa iskussa, että valitettavasti GODSENT hakee tästä kolmannen peräkkäisen tappionsa ESL Prossa.

Valintamme siis ENCE.

Jos sitten haluaa hakea sitä parempaa kertointa ja lisäjännitystä koko rahalla, tekee lapun kahdella kohteella eli HAVU + ENCE.

Mies menestyksen takana

Kun team ENCE on parrasvaloissa, loistaa useimmiten yksi mies poissaolollaan. Joukkueen valmentaja 33-vuotias Slaava ”Twista” Räsänen antaa joukkueen hoitaa näkyvän rooliin, ja hän hoitaa työt taustalla. Harvalla suomalaisella CS:GO valmentajalla on sellaista pelaaja- ja osaamistaustaa lajista kuin Räsäsellä, joten ei ole ihme että hän on valmentanut ENCEä jo elokuusta 2018. Hän jos kuka tietää, mitä oikeasti vaatii nousta aivan huipulle CS:GO pelissä. Kyse ei ole vain siitä, että olet nopea ja ymmärrät mitä pelissä tapahtuu. Mutta pärjätäkseen aivan huipulle, pitää peliä treenata todella paljon päivittäin ja oman tiimin kanssa. Tiimipelissä ja pelin ymmärtämisessä piilee pärjääminen.

Ylläolevalla videolla Räsänen kertoo omasta valmennus filosofiastaan.

Duosta trio?

Oletko vedonlyönnissä riskipelaaja, eli haetko jopa liikaa otteluita yhdelle lapulle? Nimittäin todellinen todennäköisyys, mikä syntyy lisättäess kohteita lapulle pienenee todella nopeasti- jopa kolmannen kohteet lisääminen on jo paljon suurempi riski kun pelata duona eli kahdella kohteella. Jos kuitenkin haluat tiistaille vielä kolmannen ottelun samalle lapulle ja hakea sitä sydänkohtausta kahden mahdollisen voiton jälkeen jos kolmas ottelu menee kolmannen kartan lisäkierroksille…. nimittäin kolmanneksi kohteeksi nostaisimme ranskalaispohjaisen G2:n, joka kohtaa yhä vaikeuksissa etenevän Heroicin. Ei Heroic ole huonontunut joukkueena, mutta hyvän valmentajan hyllyttäminen vei terän joukkueen esityksistä ja siitä on G2:lle sen verran etua, että jopa tuollaisella 1,7 kertoimella G2 on nostettavissa pelattavaksi. Emme kuitenkaan suosittele trion pelaamista isolla osalla pelikassaa.

Vastaa