SuomieSports.fi ja lempääläinen Finesports yhteistyöhön

Lohjalta ponnistava suomalaisen e-urheilun eteen töitä tekevä SuomieSports.fi on tehnyt sopimuksen lempääläisen Finesports tuotannon kanssa. Alkuvaiheessa SuomieSports.fi on mukana nyt helmikuussa Finesportsin toteuttamassa e-urheiluturnauksessa, missä pelataan Warzone peliä.

Meille Finesports yhteistyö toimii osana kokonaisuutta, joka liittyy siihen, että me haluamme olla mukana kehittämässä koko e-urheilun ekosysteemiä Suomessa. Me emme itse välttämättä järjestä turnauksia, mutta voimme tukea niitä ja samalla luoda mahdollisuuksia suomalaiselle liike-elämälle saada toimivaa näkyvyyttä kasvavan suomalaisen e-urheilun parista

päätoimittaja Kari Oksanen SuomieSports.fi

Tilastojen mukaan e-urheilu on Suomessa ja monessa Euroopan maassa jo ohittanut useat perinteiset urheilulajit harrastajamäärissä, mutta siihen suhtaudutaan vielä yritysmaailmassa aika odottavaisin tunnelmin.

E-urheilu on yksinkertaisesti tietokoneella tapahtuvaa kilpapelaamista, joka kerää niin Suomessa kuin kansainvälisesti paljon katselijoita nuorten aikuisten piiristä. USA:ssa on tilastoitu, että nimenomaan e-urheilu on se kanava, mitä kautta saa nuoret aikuiset 17-28 vuotiaat parhaiten kontaktoitua. Siksi SuomieSports.fi on perustettu, jotta laji kasvaisi Suomessa ja saisi lisää mahdollisuuksia myös kansainvälisellä tasolla.

Helmikuun 26.päivä järjestettävään Warzone turnaukseen pääsee mukaan 50 joukkuetta ja kolme parasta joukkuetta voittaa pienen rahapalkinnon. Osallistuminen on maksullista ja tiedot turnauksesta löytyy: https://www.finesports.fi/warzone-avoin-turnaus/

Mitä Finesports miettii uudesta yhteistyöstä SuomieSports.fin kanssa?

Me Finesportsilla halutaan olla mukana kehittämässä suomalaista E-urheilua matalankynnyksen harrastustoiminnan kautta. Siksi onkin mahtavaa, että saimme saman mission jakavan yhteistyökumppanin mukaan meidän toimintaamme. Tämä yhteistyö auttaa mahdollistamaan matalankynnyksen turnaustoimintaa Suomessa.

Finesports Oy:n toimitusjohtaja Vili Anttonen

Mikä on SuomieSports.fi?

SuomieSports.fi on suomalaiseen e-urheiluun erikoistunut uutissivusto, jonka tulevaisuuden tavoitteet liittyvät e-urheilun kehittämiseen Suomessa. SuomieSports.fi on aloittanut jo useita hankkeita ja yhteistyöprojekteja suomalaisten oppilaitosten ja suomalaisten e-urheilun organisaatioiden kanssa tukeakseen alan ja harrastuksen kehitystä Suomessa.

Meillä on Suomessa jo paljon harrastajia, mutta lajilta puuttuu vielä paljon yritysmaailman tukea. Kaikki eivät ole vielä ymmärtäneet, mistä e-urheilusta on kyse, ja kuinka iso liiketoiminta sen ympärillä pyörii. Suomessa on myös yrityksiä kuten Telia, Elisa, Gigantti, DNA, Jimms ja muutamia muita, jotka ovat jo aktiivisesti mukana e-urheilun parissa, mutta muualla maailmassa ovat myös vakuutusyhtiöt, autotalot, vaatebrändit yms mukana, sillä miljoonat katsojat, joita isot turnaukset saavat, ovat melkoinen kohderyhmä yritykselle kuin yritykselle.

E-urheilussa kohtaavat digitaalisuus ja henkilökohtainen taito. E-urheilu vaatii ammattilaistasolla todella kovan paineensietokyvyn, pelitaidon, tiiimitaidon, eikä hyvällä kunnollakaan ole huonoa vaikutusta pelikykyyn. SuomieSports.fi haluaa olla kehittämässä suomalaista e-urheilua  monialaisesti, ja siksi tämäkin Finesports yhteistyö aloitettiin näin peliturnauksen merkeissä

Kari Oksanen

Suomalainen e-urheilu elää voimakkaassa kasvuvaiheessa, jota vauhdittaa suomalaisten e-urheiluammattilaisten menestys kansainvälisessä kilpailussa, kuten helsinkiläisen ENCE:n joukkueen turnausmatka Koreassa. SuomieSports.fi ja Finesports tekevät oman pienen osansa kehittääkseen suomalaisten mahdollisuuksia e-urheilun kasvavassa pelikentässä.

Leave a Reply