Rainbow Six Siege -verkkopelin jättiturnauksessa ottelevat lajin huippujoukkueet

Jo viime vuonna maailmalla tilastoitiin, että ns. esports kilpailullisia pelejä olisi noin 50 peliä. Eli jos ole innostunut CS:GO tai LoL-pelaamisesta, niin tarjolla on paljon muitakin pelejä, joista hakea mahdollista menestystä. Yksi näistä on Rainbow 6S, missä myös suomalaiset ammattilaiset ovat saaneet maistaa menestystä ja mammonaa. Muun muassa jo lopettanut Joonas ”jNSzki” Savolainen ehti voittaa lähes kaiken mahdollisen, ja hän lopetti ammattilaisena 26-vuotiaana.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege -pelin jättiturnaus pelataan ensi viikolla 16.–22. toukokuuta. Äärimmäisen suositun kilpapelin turnauksessa kohtaavat 16 huippujoukkuetta Euroopasta, Aasiasta ja Tyynenmeren alueelta, Pohjois-Amerikasta sekä latinalaisesta Amerikasta. Jokaiselta alueelta on mukana neljä johtavaa tiimiä. Kauden 2022 ensimmäisessä Six Major -tapahtumassa joukkueet ansaitsevat paitsi rahapalkintoja, myös kallisarvoisia pisteitä, joilla ansaitaan paikka Six Invitational 2023 -mestaruuskisoihin. Näin jokainen joukkueista pääsee näyttämään taitonsa sekä paikan päällä olevalle yleisölle että verkkokatsojille.

Charlotte Major

Six Charlotte Major -turnauksen ovet ovat auki paikallisyleisölle 20.–22. toukokuuta. Paikan päällä noudatetaan tarkasti turvallisuus- ja hygieniaohjeita, joilla voidaan taata sekä katsojien että henkilökunnan ja kilpapelaajien hyvinvointi. Kisaturnausten ohella on muita tapahtumia, kuten joukkueiden fanitapaamisia sekä Rainbow Six Siege -pelin demoesittelyitä. Näissä tutustutaan pelin viimeisimpiin uudistuksiin ja päivityksiin sekä paljastetaan pelin seitsemännen vuoden toisen kauden uudistukset ja muutokset.

Eurooppalaisista tiimeistä mukana ovat Heroic, Team BDS, Looking For Org ja G2 Esports. Aasian ja Tyynenmeren joukkueita ovat Elevate, Cyclops athlete gaming, Dire Wolves ja Chiefs Esports Club. Pohjois-Amerikan osaamista edustavat Astralis, Oxygen Esports, DarkZero Esports ja XSET. Latinalainen Amerikka on mukana joukkueilla Team Liquid, w7m esports, FURIA Esports ja Team oNe Esports. Luvassa on siis kovatasoinen kattaus varsin kiehtovilla joukkueilla.

Lisätietoja Six Charlotte Major -tapahtuman kisamuodoista, aikatauluista, ohjelmasta ja turvallisuusohjeista löytyy osoitteesta https://www.ubisoft.com/fi-fi/esports/rainbow-six/siege/news-updates/1RWT8z5Z04MAe03u2PSbJRGuide.

Moninpelivetoisella Tom Clancy’s Rainbow Six: Siege -toimintapelillä on maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa. Samalla pelin suosio elektronisen urheilun saralla on kasvanut kovaa vauhtia. Taktisen ja toimintapitoisen erikoisryhmätoiminnan ykkösnimi vie pelaajansa jännittävän ja kiihkeätunnelmaisen toiminnan maailmaan, jossa lainvalvojat ja ammattirikolliset ottavat yhteen toistensa kanssa. Rainbow Six -pelisarja ei kuitenkaan edusta suoraviivaista räiskimistä, vaan rakentuu tarkkaan laadittujen strategioiden ja taktisten toimintamallien varaan. Poliisin ja armeijan erikoisryhmistä tutut erikoisvälineet, kuten erilaiset räjähteet, kranaatit, suojakilvet ja monet muut apuvälineet ovat yhtä tärkeässä osassa kuin vaativaan voimankäyttöön tarkoitetut ampuma- ja lähitaisteluaseet. Tom Clancy’s Rainbow Six Siege onkin yhdistelmä sekä kiivasta räiskintää, vaarallisia lähitaistelutilanteita että taktista osaamista ja strategista pohdintaa. Yksinpelin lisäksi Tom Clancy’s Rainbow Six Siege tarjoaa monipuoliset moninpelitilat, joissa pelaajat voivat toimia ryhmissä toisiaan vastaan. Peli soveltuukin erinomaisesti myös elektronisen urheilun temmellyskentäksi.

Tom Clancy’s Rainbow Six Siege on saatavana sekä PlayStation 5-, PlayStation 4-, Xbox Series X- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille. Se on saatavana myös Ubisoftin Uplay+ -tilauspalvelussa. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Suomalaiset mukana kehittämässä pelin mobiiliversiota

Viime kuussa Ubisoft kertoi, kuinka pelin uusi mobiiliversio on saatavilla maksuttomasti sekä Androis että Apple älypuhelimiin. Kehitys työ tapahtui Ubisoft Montrealin vetämänä ja suomalainen RedLyx oli mukana kehittämässä peliä!


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Koe kaupunki uudella tavalla – vuokraa sähköpotkulauta

Sähköpotkulauta vuokraus on nopeasti kasvava trendi kaupungeissa ympäri maailman. Se tarjoaa helpon ja ympäristöystävällisen tavan liikkua kaupungissa, ilman tarvetta omistaa omaa ajoneuvoa. Sähköpotkulaudat ovat myös erittäin käteviä lyhyiden matkojen tekemiseen ja niitä voi helposti vuokrata monilta eri yrityksiltä. Vuokraamalla sähköpotkulaudan voit kokea kaupungin uudella tavalla, välttää ruuhkia ja nauttia liikkumisesta vaivattomasti.

Maamme laulu – kansallishymni joka yhdistää suomalaisia

Maamme laulu on Suomen kansallislaulu ja yksi maamme merkittävimmistä kulttuuriperinnöistä. Sen sanoitukset ovat syvällisiä ja kauniita, ja ne kertovat Suomen luonnosta ja historiasta. Maamme laulu yhdistää suomalaisia eri puolilta maata ja on tärkeä symboli kansallisen yhtenäisyyden kannalta. Sitä lauletaan juhlapäivinä, koulujen tilaisuuksissa ja monissa muissa tilanteissa, joissa halutaan juhlistaa suomalaisuutta. Maamme laulu on osa Suomen historiaa ja kulttuuria, ja se jatkaa elämäänsä tärkeänä osana suomalaista identiteettiä.

Pikku Finlandia

Pikku Finlandia edustaa kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaista rakentamista, sillä se on rakennettu siirrettävistä ja uudelleen käytettävistä puumoduuleista. ”Puu on vastuullinen rakennusmateriaali se sitoo hiiltä koko rakennuksen elinkaaren ajan.

Leave a Reply