Pelikielto! Halon maailmanmestari jäi kiinni huijaamisesta!

Vuosien 2016 ja 2017 HALO-pelisarjan maailmanmestari Mathew “Royal2” Fiorante on jäännyt kiinni huijaamisesta pelissä. Pelaaja oli muokannut uuden juuri julkaistun Halo Infiniten yhtä pelitiedostoa sillä tavalla, että pelin palvelimen automaattinen järjestelmä ohjasi pienimmälle verkkoviivelle antavalle pelipalvelimelle.

Yleensä pelin järjestelmä ottaa kaikki pelaajat huomioon verkkoviiveen kohdalla, jonka perusteella se etsii parhaan palvelimen. Tässä tapauksessa järjestelmä ohitti normaalit asetukset Mathew “Royal2” Fioranten kohdalla, koska yhtä tiedostoa hän oli muokannut.

Tietojen mukaan yhdysvaltalainen Fiorante on pelannut muokatulla tiedostolla Halon kilpasarjassa eli (HCS) kuuluvassa NA Kickoff -karsinnassa joulukuun alussa. Fioranten edustamalla Sentinels-joukkue voitti karsinnat.

Useiden ilmoitusten perusteella HCS:n tuomarit aloittivat selvityksen Sentinelsin otteluissa käyttämistä pelipalvelimista. Tuomarien mukaan niissä ei havaittu vikaa, joka olisi voinut vaikuttaa tilanteeseen.

Perusteellisen tutkinnan jälkeen pelin tuomarit päättelivät Fioranten muokanneen pelitiedostoa, joka vaikutti turnausotteluissa käytetyn pelipalvelimen valintaan.

Järjestäjät päätyivät antamaan pelaajalle huijaamisesta 28.1.2022 asti voimassa olevan pelikiellon. Pelaaja myönsi omassa twitterissään myös asian.

KUVA / IMAGE: SENTINELS


Muuta mielenkiintoista

Outletit – Huippumerkkejä edullisesti

Marimekko outlet ja Halti Outlet tarjoaa mahdollisuuden hankkia huippu tuotteita edullisesti. Näissä myymälöissä myydään ylijäämävarastoja, mallikappaleita ja viime kauden tuotteita alennettuun hintaan. Outlet-ostoksilla voi säästää merkittävästi, kun saa laadukkaita vaatteita, kenkiä ja asusteita huomattavasti normaalihintaa halvemmalla. Laaja valikoima, houkuttelevat alennukset ja arvostettujen brändien saatavuus tekevät outleteista suositun vaihtoehdon shoppailuun. Tutustu myös Iittala outlet myymälään.

Google Pay – Vaivaton ja helppo tapa maksaa ostokset

Google Pay maksaminen on helppoa ja kätevää, kun haluat maksaa ostokset Android-laitteella kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa nopeasti ja vaivatta.

Lainavertailu – Löydä paras laina tarpeisiisi!

Lainavertailu auttaa löytämään edullisimman lainavaihtoehdon yksinkertaisesti ja nopeasti. Vertaillessasi eri lainantarjoajia huomioi lainan kokonaiskustannukset, korko, laina-aika ja mahdolliset lisäkulut. Sivustot tarjoavat kätevän tavan vertailla eri lainoja ja valita sopivin vaihtoehto henkilökohtaisten tarpeidesi mukaan. Muista myös tarkistaa luottotietosi ja varmistaa takaisinmaksukykysi ennen lainan hakemista. Tehokas lainavertailu auttaa säästämään rahaa ja välttämään turhia riskejä lainanottoon liittyen.

Tällainen on Samsungin uusi jättimäinen QLED-televisio

Samsung Q80C on 98 tuuman QLED-televisio, joka SuperSlim-muotoilunsa ansiosta sulautuu kodin sisustukseen. Televisiossa on Neural Quantum Processor 4K -suoritin ja se käyttää AI Upscaling -tekniikkaa kuvanlaadun parantamiseen ja sovittamiseen erittäin suurelle näytölle, mikä lisää sisällön syvyyttä ja terävyyttä. Quantum HDR+ -tekniikka tarjoaa upean ja uskomattoman suorituskyvyn mustantoiston ja kirkkauden osalta. Samsungin uuden lanseerauksen myötä Samsungin QLED TV -valikoima laajenee sen tähän asti sen suurimmalla mallilla.

Leave a Reply