OG, Aleksi ja tulevaisuus

Monet suomalaiset e-urheilun seuraajat seuraavat silmä tarkkana, mitä tapahtuu Aleksi “Aleksib” Virolaiselle ja tämän OG joukkueelle. OG ehti nousta jo CS:GO ranking TOP10 listalle, kunnes energiat loppuivat ja tulokset katosivat.

OG on nyt sijaluvulla 12, ja putoamisen vuoksi HLTV haastatteli jälleen Aleksia. Aiheena OG ja tulevaisuus.

OG lähti kovin odotuksin IEM Katowicen peleihin, mutta kaksi tappiota ilman karttavoittoja: FaZe ja Vitality ja pelit olivat ohi. Sitä ennen IEM “karsinnassa” oltiin voitetti fnatic ja Cloud9 mutta hävitty Liquidille ja helmikuun alussa BLAST tappiot myös ilman karttavoittoja Astralikselle ja BIG:lle – OG ei ole ollut iskussa.

Mitä sitten Aleksi kertoi haastattelussa? Ensinnäkin kävi ilmi, ettei tiimi ole päässyt harjoittelemaan yhdessä reaalisesti – tiimi on tavannut vain servereillä ja pelitkin pelataan kotoa käsin – ei paras mahdollinen tapa tällä tasolla.

Mikä avuksi?

Monet pelejä seuraajat ovat olleet jo pitkään sitä mieltä, että OG tarvitsee uutta verta rosteriin, nykyisellä joukkueella kun ei pärjää tiukoissa otteluissa. Joukkueen sisällä on tilanteesta keskusteltu ja jopa kuudennen pelaajan ottamisesta, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Viimeisten turnausten huonot tulokset antavat kuitenkin odotuttaa, että jotain on pakko tehdä. OG ei organisaationa odota kuitenkaan ikuisesti niitä voittoja.

Yksi iso ongelma OG:lla on heidän jordanialainen Issa “Issaa” Murad, joka ei pääse matkustamaan omasta maastaan. OG:Lla olisi oma pelitalo Lissabonissa, mutta Issalla ei ole mahdollisuutta matkustaa paikalle, eikä siinä mielessä muidenkaan kannata lähteä reissaamaan. Olisiko tässä todellakin paikka ottaa se kuudes pelaaja, ja kokoontua näiden viiden kanssa treenaamaan Lissaboniin ja jopa pelaamaan sieltä käsin?

Aleksi kertoo, että peleissä heidän muiden PING tasot ovat 30-50, mutta Issan 80-90, eli kaikki tapahtuu hänen suuntaan hitaammin ja tällä tasolla se ei ole todellakaan hyväksyttävää, joten mikäli Issa ei pääse Jordaniasta, uskomme että hänet tullaan vaihtamaan toiseen pelaajaan, kehen, se onkin sitten vaikeampi kysymys.

OG on pelannut tällä kokoonpanolla koko ajan joulukuusta 2019 lähtien ja tulosta on tullut kohtuullisesti, joskin se iso voito puuttuu. IEM New York ja Flashpoint2 kakkossijat ovat pelaajilla hyvässä muistissa.

Mistä puhuttiin, tässä tallenne:


Muuta luettavaa:

Mikä on tubettaja?

Tubettaja tuottaa videosisältöä verkkoon yksin tai ryhmässä YouTube-videopalveluun, jonne  sisältö suosituimpana suoratoistovideopalveluna useimmiten ladataan. Monet tubettajat tekevät videoita työkseen, sillä he saavat videoiden katseluista tuloja. Moni tubettaja saa tulonsa kaupallisesta yhteistyöstä tai videoissa pyörivistä mainoksista. Kaikki tubettajien tulot ovat veronalaista tuloa ja niistä pitää maksaa veroja.

Miksi valita Rahalaitos?

Rahalaitos on yksi Suomen suosituimmista lainojen kilpailutuspalveluista, joka auttaa sinua löytämään parhaan lainatarjouksen nopeasti ja helposti. Rahalaitoksen kautta voit kilpailuttaa lainasi useilla eri rahoitusyhtiöillä samanaikaisesti, ja saat tarjoukset nopeasti. Rahalaitoksen palvelu on täysin ilmainen, ja sen käyttäminen ei sido sinua mihinkään.

Mitä on hakukoneoptimointi?

Hakukoneoptimointi (SEO) tarkoittaa verkkosivuston optimointia siten, että se nousee hakutuloksissa korkeammalle ja saa enemmän näkyvyyttä hakukoneissa, kuten Google. Tärkein tavoite on lisätä verkkosivuston liikennettä ja parantaa sen näkyvyyttä potentiaalisille asiakkaille. SEO:n avulla verkkosivusto voi kilpailla tehokkaammin muiden saman alan sivustojen kanssa ja saada enemmän kävijöitä ja potentiaalisia asiakkaita.

Ruokakauppa netissä – tilaa helposti kotiinkuljetuksella

Ruokakauppa netissä säästää aikaa ja vaivaa tekemällä ostokset kätevästi verkossa. Valitse laajasta valikoimasta juuri sinulle sopivat tuotteet ja tilaa ne kotiinkuljetuksella. Voit tehdä ostokset milloin tahansa, missä tahansa, ilman että tarvitset lähteä kauppaan.

Sosiaalisen median merkitys kasvaa jatkuvasti

Sosiaalinen media on nykypäivänä yhä tärkeämpi osa ihmisten elämää ja sen merkitys kasvaa jatkuvasti. Sosiaalisessa mediassa käydään vuorovaikutusta ystävien, perheen ja yritysten kanssa sekä jaetaan tietoa ja kokemuksia. Yrityksille sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa laajan yleisön ja luoda asiakassuhteita.

Leave a Reply