Koska Fazer, Panda, K-kauppa lähtevät oikeasti esille e-urheilussa?

Nyt on vähitellen aika laittaa se vaihde vapaalta päälle ja lähteä vuoteen 2021 tavoitteena kehittää suomalaista e-urheilu osaamista, pelaajia ja koko ekosysteemiä eteenpäin. Valitettavasti vain mikään kehittäminen ei mene eteenpäin, jollei joku ole mukana rahoittamassa toimintaa. Yksi tärkeimistä e-urheilun tulolähteistä on sponsorointi. On kyse tapahtuman kuten turnauksen sponsoroinnista ja voittajien palkitsemisesta, tai joukkueen pelipaidan logopaikka tai Twitch-kanava välimainos, YouTube kanavan mainos tai joukkueen henkilöiden omat buustauksen sponsorille näiden kanavissa. Harvat suomalaiset brändit vieläkään tietävät, mistä on kyse.

Esimerkkinä HAVU

Me otimme tähän esimerkiksi joukkueen, jota seurataan maailmanlaajuisella mielenkiinnolla jo parin päivän päästä. Täysin uudestaan koottu suomalainen HAVU lähtee kamppailemaan kansainvälisille CS:GO kentlle aloittaen nyt 27 .1.DreamHack Open January: European karsinnat, joukkueet listataan aivan lähiaikoina ja sitten nähdään, mihin HAVU yltää.

HAVU Gamingin sponsorilistaus:

  • Prisma Gaming
  • Jimms
  • Jack Links
  • KotiPizza
  • Elisa Viihde
  • Legion
  • Mobile Pay
  • eezy
  • Mistore
  • JBL
  • Billebeino
  • Olvi

Mitä sitten sponsorit saavat HAVU:lta? Ainakin näkyvyyttä CS:GO, NHL ja Dota 2 pelien ympäristöissä Suomessa ja ulkomailla.
Otetaan tästä vielä tarkemmin katsontaan organisaation CS:GO joukkue, koska se on se tiimi, joka oikeasti voi vuonna 2021 tuoda HAVU:lle myös voittorahoja: Tämän CS:GO tiimin jäsenillä lähes kaikilla on omat Twitter, Instagram sekä Twitch tilit, joille pelaajat tuottavat sisältöä. Parhaat pelaajan maailmalla tienaavat tällä sisällöntuotannolla jopa enemmän kuin pelaajalla ja juuri tänä viikonloppuna Team Ninjas in Pyjamas (NiP) yksi kaikkien aikojen ruotsalaisista CS:GO pelaajista Christopher Alesund lopettu ja siirtyi täyspäiväseksi striimaajaksi.

Lasse “ZOREE” Uronen, 27 vuotta, 6 joukkuetta
Twitter 4345, Instagram 645, Twitch 6700
Olli “sLowi” Pitkänen, 24 vuotta, 2 joukkuetta
Twitter 3110, Instagram 1399, Twitch 544
Sami “xseveN” Laasanen, 26 vuotta, 6 joukkuetta
Twitter 23100, Instagram 14900, Twitch 7400
Jemi “Jemi” Mäkinen, 21 vuotta, 1.ammattilaisjoukkue
Jani “Aerial” Jussila, 27 vuotta, 5 joukkuetta
Twitter 21000

COACH Taneli “disturbed” Veikkola

Mitä muualla ensin – sitä Suomessa parin vuoden päästä

Ranskassa näkee, kuin isot yritykset ovat huomanneet e-urheilun arvon ja esimerkiksi Aldi on lähtenyt esille Team Vitalityn matkaan. Aldin ja Vitalityn yhteinen ajatus on “syö terveellisemmin” ja sen Vitalityn ensimmäinen yhteistyösopimus päivittäistavarakaupan kanssa ja kestää aluksi kolme vuotta.

At ALDI France, we really want to work towards a common goal. To assist these players in their healthy lifestyle, through programmes and action designed to support them in competition. This is an opportunity for all of us to make a long-term commitment and to promote the link between nutrition and the practice of esports.

Aurélie Taude, ALDI France markkinointijohtaja

Ranskan lisäksi monessakin muussa tapahtuu kovalla vauhdilla. Me SuomieSports.fi haluamme olla mukana tukemassa suomalaisia yrityksiä löytämään lisää kontaktipintaa suomalaisiin nuoriin aikuisiin ja nuorisoon, ja siksi kerromme myös näistä Euroopan tapahtumista. Julkaisemme sivustollamme myös suomalaisten organisaatioiden uudet sopimukset ja sponsorit, mikäli meille niistä tiedotteita koskaan tulee. Jos taasen Suomiesports.fi on mukana luomassa jollekin suomalaiselle brändille näkyvyyttä e-urheilun kautta, voitte olla varmoja, että jokainen sponsorisopimus saa myös Suomen laajuiden PR-tiedotteen lehdistölle, julkaisevat ne sen sitten tai eivät.

Saksan uutisia

Lidl lähti e-urheiluun entistä kovemmalla vauhdilla tehtyään nyt sopimuksen saksalaisen SJ Gamingin kanssa. Sopimus tuo SJ Gamingille Lidl ruoat ja muita tuotteita, ja LIDL:n logot SJ Gamingin peliasuihin.

Uutisia Englannista

Espanja, Saksa, Venäjä ja Englanti ovat Euroopan suurimpia e-urheilumaita.

Englantilainen EXCEL ESPORTS julkaisi 15.1. sopimuksensa tikkarifirma Chupa Chupsin kanssa oman League of Legends joukkueensa kautta. Sopimus tuo osapuolet yhteisiin kampanjoiden sosiaalisessa mediassa. Chupa Chups logo tulee myös EXCEL:in LEC joukkueen ja academy joukkueen paitoihin. Chupa Chups on jo aiemmin HOODY:n nykyisen joukkueen sponsori eli espanjalaisen Vodafone Giantsin.

The partnership was long-awaited given the numerous times our consumers have said that lollipops are the favourite sweet to enjoy while playing. We are excited and looking forward to working closely with EXCEL ESPORTS by making fun and engaging content that our audience will surely love.

Eva Karkoni, kansainvälinen brändimanageri, Chupa Chups

Brasiliasta kuuluu

Brasilia on myös nousussa e-urheilu markkinoilla. Eniten on Euroopassa esillä ollut CS:GO joukkue MIBR, mutta nyt myös brasilialainen League of Legends mestaruusliiga tekee nousua yhdessä uuden sponsorinsa KitKat-suklaapatukan kanssa, jonka tuottaja on Nestle. Nestle tekee siis tässä tapauksessa sopimuksen Riot Games Brasilian kanssa. KiTkatin kanssa brassiliigaa ovat sponsoroimassa Red Bull, Dell, Gillette ja MasterCard.

As part of the brand strategy, KitKat wants to get closer to the gaming universe and explore the concept of ‘break’ at different times of the event, creating a long-term relationship for people to enjoy and connect with the brand. KitKat has been betting on this and, to become closer to Generation Z, it is something we want to build for years to come.

Patricia Nacamuta, KitKat Brasilian markkinointipäällikkö

Suomi, e-urheilu sponsorointi ja 2021

Saammekohan me nähdä uusia isoja suomalaisia brändejä lähdössä e-urheilun pariin jo tänä vuonna? Nyt jos lähtee tukemaan uusia kehittyviä tiimejä, tarjolla olisi paljon vaihtoehtoja niin orgasnisaatioissa kuin peleissä, ja me Suomiesports.fi olemme mielellämme auttamassa suomalaisia brändejä löytämään oman sopivan kokonaisuuden näkymiselle suomalaisen e-urheilun tapahtumien ja joukkueiden kautta.

Leave a Reply