E-urheilun SM-liiga kerää rahaa mielenterveyden hyväksi

LAB-ammattikorkeakoulu on mukana järjestämässä 4.–5. kesäkuuta verkossa pelattavaa Skystage-pelitapahtumaa. Tapahtuma toimii Ponnistuspotti-keräyksen loppuhuipentumana.

”Halusimme tuoda online-pelaamisen positiiviset puolet esiin ja näyttää, että pelaamisen avulla voidaan tehdä hyvää”, LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Ville Suutari kertoo.  Suutari toimii myös Elektronisen urheilun SM-liigan eli ESML:n yhteyshenkilönä. ”ESML:n tavoitteena on pelaamisharrastuksen rakenteellinen muutos, jonka myötä nuorille on tarjolla ohjattua, turvallista ja terveellistä pelaamisharrastamista”, Suutari kiteyttää.

Ponnistuspotti tukee mielenterveystyötä

Ponnistuspotti on ESML:n hyväntekeväisyyskeräys, jolla halutaan näyttää pelaajayhteisössä piilevä voima. Mukaan on lähtenyt kymmeniä suomalaisia striimaajia ja pelaamiseen liittyviä henkilöitä. Ponnistuspottiin osallistuvat striimaajat ovat voineet lisäksi jokainen tehdä oman keräyksensä, ja näin kasvattaa yhteistä lahjoitussummaa.

Skystage-tapahtuman ja Ponnistuspotin tuotoilla tuetaan nuorten mielenterveystyötä. Tuotto lahjoitetaan MIELI ry:lle, ja sen avulla autetaan esimerkiksi ylläpitämään nuorille suunnattua Sekaisin-chattia sekä ympäri vuorokauden auki olevaa kriisipuhelinta. Molemmat palvelut antavat keskusteluapua nuorille, jotka ovat vaikeiden elämäntilanteiden keskellä.

Ponnistuspotti-keräyksen lahjoituskohteeksi valittiin mielenterveys, koska pelaamisen negatiivisten vaikutuksien nähdään useasti linkittyvän juuri mielenterveysongelmiin.

Mukana pelitapahtuman järjestelyissä ovat LAB-ammattikorkeakoulu, LUT-yliopisto, XAMK, Skynett ry, Savon Diginatiivit ry, Pajulahden Urheiluopisto, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu sekä kymmeniä suomalaisia striimaajia.

Sivusto :https://skystage.fi/

https://esml.fi/

Leave a Reply