CS:GOn eSM-Liigan avoimet karsinnat järjestetään helmikuun alussa

Joulukuussa julkistettu CS:GOn eSM-Liiga on herättänyt paljon keskustelua ja kerännyt myös kritiikkiä alan toimijoilta. Olemme kuunnelleet palautetta tietoisina siitä, että näin jälkikäteen katsottuna on asioita, jotka olisi kannattanut hoitaa toisin.

Samalla myös suomalaisen CS:GOn kenttä on muuttunut radikaalisti, kun osa lajin kärkeä edustavista organisaatioista on (ainakin väliaikaisesti) astunut syrjään lajin parista. Pyrkimyksenämme oli vielä loppuvuodesta saada Liigaan mukaan silloisen suomalaisskenen kärkijoukkueet, joten luonnollisesti tämä jättää tyhjiä paikkoja suunniteltuun liigarakenteeseen.

Samalla tilanne kuitenkin myös avaa uuden mahdollisuuden. Kentän muuttuneen tilan ja saamamme palautteen perusteella olemme päättäneet järjestää Liigan kevätkaudelle avoimet karsinnat. Karsintojen neljä parasta joukkuetta lunastavat paikan 1.3. alkavassa Mestaruussarjassa. Lisätietoja Liigan sarjarakenteesta ja sen muista yksityiskohdista löydät täältä.

Karsintaturnaukseen voi ilmoittautua sen Faceit-kanavalla 8.2. klo 17:55 asti. Turnaus alkaa tiistaina 8.2. klo 18.00, jolloin pelataan bo1-otteluita niin pitkään, kunnes kahdeksan parasta joukkuetta ovat selvillä. Ratkaisupelit pelataan torstaina 10.2. bo3-otteluina klo 19.00 alkaen, joista voittajat etenevät kevään Mestaruussarjaan. Ratkaisupelien häviäjät puolestaan lunastavat paikan Liigan 1. Divarista, eivätkä näin joudu taistelemaan paikastaan Divarin karsintasarjassa.

Divarin karsintasarjaan ilmoittautuminen aukeaa 2.2., eli mikäli liigapaikkaa ei tule avoimista karsinnoista, voi sitä lähteä metsästämään Divarista.

Tiedostamme, etteivät viikolla pelattavat ottelut ole kaikille se ihanteellisin ratkaisu. Päädyimme kuitenkin tähän ratkaisuun käytössämme olevien aikarajojen puitteissa ja välttääksemme päällekkäisyyttä Elisa Open Suomi -turnauksen viikonloppuotteluiden kanssa.

Vaikka näin järjestettävä karsintaturnaus ei olekaan täydellinen toteutustapa, toivomme sen osoittavan, että olemme valmiita kuuntelemaan ja korjaamaan toimintaamme omien rajoitteidemme puitteissa.

Aikataulu

Tiistaina 8.2.

Check-in: 8.2. klo 17:00-17:45

  • Ro128: klo 18.00
  • Ro64: ASAP
  • Ro32: ASAP
  • Ro16: ASAP

(Pelit alkavat klo 18:00 riippumatta joukkueiden määrästä. Otteluita pelataan niin pitkään, että joukosta valikoituu turnauksen kahdeksan parasta joukkuetta

Torstaina 10.2

  • RO8: klo 19:00 (bo3) – Voittajat Mestaruussarjaan, häviäjät 1. Divariin.

Turnauskaavio seedataan joukkueen pelaajien rankingin (elo) mukaisesti.

Ilmoittautuminen tapahtuu turnauksen Faceit-kanavan kautta. Kysymyksien ilmetessä ja ongelmatilanteissa, ole yhteydessä Liigan admineihin Discordin #adminpyynnöt-kanavalla: https://discord.gg/z86rvUMAtP. Muista tägätä @admin ongelmatilanteen selityksen yhteyteen.

Vaatimukset joukkueelle

  • Joukkueen kapteenin tulee ilmoittaa joukkueensa nimi eSM-Liigan Discordissa kanavalla “#avoin-ilmoittautuminen”: https://discord.gg/KQpj4jHygj. Kaikki kommunikointi turnauksen ympärillä käydään kyseisen Discordin “#avoin-yleinen” -kanavalla.
  • Joukkueen pelaajien tulee omistaa aktiivinen SEULin kilpailulisenssi (ei harrastajalisenssi). Lisenssiä voi käyttää myös maaliskuussa alkavassa Divarissa ja se on voimassa koko vuoden. Tietoja ei kerätä osallistumisen yhteydessä, mutta turnausjärjestäjä tulee tekemään pistotarkastuksia ja joukkueen kapteenin tulee olla valmiina toimittamaan joukkueen pelaajien sportti-ID:t. Lisätietoja pelaajalisenssistä: http://www.esm.gg/pelaajalisenssi/
  • Mestaruussarjan paikan voittaneilla joukkueilla on kaksi viikkoa aikaa hankkia taakseen tai perustaa organisaatio (oy, ry tai osuuskunta), jonka kanssa Liiga tekee yhteisen sopimuksen. Sopimus tulee olla allekirjoitettuna 24.2. tai liigapaikka evätään.
  • Mahdollisen liigapaikan omistaa organisaatio, mikäli joukkue osallistuu organisaation alaisena tähän karsintaan. Jos joukkue osallistuu karsintaan ilman organisaatiota, mahdollisen liigapaikan omistaa enemmistö joukkueesta. Mikäli joukkue haluaa yhteisymmärryksessä organisaation kanssa sopia toisin, sen voi ilmoittaa yksityisviestillä Discordissa käyttäjälle ändykkä#5211.
  • 3/5 pelaavasta kokoonpanosta tulee olla Suomen kansalaisia. Mestaruussarjaan nousevan organisaation tulee olla Suomeen rekisteröity.
  • Turnauksen pelaajien ikäraja on 13-vuotta. Alle 16-vuotiaiden tulee pyytää osallistumiseen huoltajan lupa. Lupalomake tulee palauttaa allekirjoitettuna Discordissa käyttäjälle ändykkä#5211. Lupalomakkeen pohjan löydät täältä: https://drive.google.com/file/d/1m07lEjZfGpatk3JwvKYLr3keexhXjc_X/view

Pelejä saa vapaasti striimata ja GOTV-linkin voit pyytää Liigan Discord-kanavan #adminpyynnöt-kanavalta: https://discord.gg/z86rvUMAtP. Pelaajat voivat myös striimata omaa pelikuvaansa 120 sekunnin viiveellä. Huomioi, että lähetyksessä tulee käyttäytyä urheilijamaisesti kunnioittaen joukkueita ja pelaajia, eikä päihteiden käyttöä, rasismia tai ylenpalttista kiroilua suvaita. Näiden ehtojen rikkomisesta Liiga voi evätä oikeudet pelien striimaamiselle.

Kuva: ESML

Leave a Reply