Atomic Heart

Atomic Heart tarjoaa roolipelivetoista toimintaa toisen maailmansodan jälkeisessä pelimaailmassa.

Eletään vuotta 1955 ja toinen maailmansota on taakse jäänyttä historiaa. Vallassa oleva Neuvostoliitto on voimissaan ja sitä hallitaan robotiikalla sekä muulla sodan myötä kehittyneellä huipputason teknologialla. Utopistinen maailma on saavuttanut rauhan, jossa ihmiset ja keinoäly hallitsevat yhteistuumin. Tältä ainakin vaikuttaa pintapuolisesti tarkasteltuna, mutta aivan kaikki ei ole siltä miltä ensin näyttää. Pinnan alla kuhisee, eikä se ole kaunista katsottavaa.

Asiaa tutkii pelaajan ohjastama agentti P-3, joka aikoo selvittää, mitä maailmassa tapahtuu ja miksi tätä kaikkea piilotellaan. Hänen kohtaamansa maailma on ankara ja armoton. Vastaansa hän saa muun muassa jättimäisiä hyökkäyskoneita sekä mutatoituneita hirviöitä. Apunaan pelaajahahmolla on erikoiskykyjä sekä huippukehittyneitä aseita ja lisävarusteita.

Pelin kiivastempoinen taistelu on kiehtovaa ja palkitsevaa, sillä pelimekaniikka hyödyntää roolipeleistä tuttua monimuotoisuutta ja hahmonkehitystä. Näin peli pysyy mielenkiintoisena läpi tarinansa tarjoten hurjia kohtaamisia ja jännittäviä käänteitä. Kaiken kruunaa upea ja persoonallinen pelimaailma, jossa toisiinsa yhdistyvät vaihtoehtoinen sotahistoria ja neuvostoestetiikkaa henkivä ympäristö.

Katso esittelyvideo alta


Muuta luettavaa muualta

Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan ja muuta

Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä. Tutustu dna puhelimet valikoimaan, josta voit löytää itsellesi tai lapsellesi sopivan älypuhelimen vaikka tiktok videoiden videoiden varten. Esimerkiksi Apple iPhone 13 Pro on todella tehokas puhelin kuvien ja videoiden kuvaamista varten.

Apple Pay maksaminen on nopea ja helppo tapa maksaa ostokset

Apple Pay maksaminen on helppoa. Teet ostoksia helposti ja turvallisesti omalla iPhonellasi, iPadillasi, Apple Watchillasi tai Mac-tietokoneellasi. Maksaminen kaupoissa, verkossa ja sovelluksissa on mahdollista näillä laitteilla yhdellä kosketuksella tai vilkaisulla, ilman,että sinulla on muovikorttia.  

Leave a Reply